Drone verijälkikoulutuksessa
Dronen käyttö koirien verijälkikoulutuksessa
Demonstraatiossa kokeillaan miten dronea voidaan hyödyntää koirien verijälkikoulutuksessa. Perinteisesti verijälki tehdään maastoon ihmisen toimesta. Kokeilussa suunnitellaan ja toteutetaan laitteisto droneen, jonka avulla tehdään verijälki maastoon koirille.
Tammikuussa 2024 on menossa iteraatiokierrosten perusteella uudelleen suunniteltujen kiinnitsymekanismien viimeistely sekä annostelumekanismin mekaniikkaan ja elektroniikkaan liittyviä tehtäviä.
Maaliskuussa 2024 Ruuti tuli mukaan testaamaan tiputettua verijälkeä. Lumen pinnasta oli helppo seurata, miten lentokorkeus ja dronen käsittely vaikuttavat syntyvään jälkeen. Tässä vaiheessa annostelumekanismi ei vielä ollut käytettävissä, joten verijälki tiputettiin omalla painollaan säiliöstä eikä syöttöä voinut säätää. Koira oli hieman innoissaan uusista kavereista ja erityisesti matkan varrella ylitetystä tuoreesta hirven jäljestä. Lopulta kuitenkin löytyi verijäljen päähän jätetty palkinto, joka katosi parempiin suihin nopeasti. Tämä koelento antoi hyviä eväitä suunnitella testilentoja varsinaisen ohjattavan annostelulaitteen kanssa.
Tämän testauskerran perusteella verijäljen vetäminen dronella onnistuu ja koira löytää saaliin. Seuraavaksi kehitetään saatujen kokemusten pohjalta venttiiliä ja sen kauko-ohjausta.